PELIMO esillä Kotoudutaan Varsinais-Suomessa 2020 –tapahtumassa

05.03.2020

PELIMO esittäytyi 29.1.2020 Kotoudutaan Varsinais-Suomessa 2020 –messuilla Turun kristillisellä opistolla. Messut kokosivat yhteen mukavan määrän alan ammattilaisia Varsinais-Suomen alueelta ja kauempaakin. Tapahtuman aikana kuulimme mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä kotoutumisesta ja maahanmuuttajien työllistymisestä, että erilaisista digitaalisista keinoista, joita maahanmuuttajien opetuksessa ja koulutuksessa käytetään.

PELIMO-hanke oli esillä tapahtuman yhteydessä olevalla messuosastolla, jossa hankkeen posteri ja pelidemo herättivät runsaasti kiinnostusta. Peliä testanneiden joukossa näkyi myös pelin kehityksessä mukana olleita opettajia, jotka pääsivät näkemään, millaiseen muotoon peli on alkuvaiheen keskustelujen ja ideoinnin pohjalta kehittynyt.

Kuva 1. Kia Lundqvist Turun yliopiston Brahea-keskuksesta esittelemässä PELIMOa.

Pelistä kerättiin palautetta sekä keskustellen että digitaalisen palautekyselyn avulla. Pelin saama palaute oli kannustavaa ja muun muassa pelattavuus ja pelin kuvitus saivat kehuja. Muutamia kehittämisideoita nousi myös esiin. Esittelypisteellä käytiin hyviä ja mielenkiintoisia keskusteluja, joista kävi ilmi, että peli onnistui herättelemään pelaajien mielissä pohdintaa erilaisista kulttuurisen moninaisuuden ilmenemismuodoista arjessamme. Juuri tämä onkin yksi PELIMO-pelin tavoitteista – herätellä pelaajia tunnistamaan ja pohtimaan arkipäiväisiä tilanteita, joihin ihmisten erilaisuus sekä erilaiset kulttuuriset tekijät vaikuttavat. Oli hienoa huomata, että näin tapahtui.

Iltapäivän ”Digiä ja muita pedagogisia oppimismenetelmiä” -työpajassa hankkeen projektipäällikkö Hanna Kirjavainen pääsi esittelemään peliä ja pelillistämisen periaatteita opetusalan ammattilaisille. Esittelyn tukena toimi lyhyt video, jonka avulla yleisö pääsi näkemään tiivistetysti vilahduksia pelin sisällöistä. Kyseinen esittelyvideo löytyy myös Pelimo-nettisivun etusivulta. Peli herätti positiivista huomiota ja kiinnostusta saada se käyttöön.

Kotoudutaan Varsinais-Suomessa 2020 -messuista ja tapahtumassa käydyistä keskusteluista ja palautteesta jäi positiivinen tunnelma, jonka pohjalta pelin kehitystyötä ja viimeistelyä on hyvä viedä eteenpäin. Pelin kehittely ja testaaminen jatkuvat tänä keväänä pilotointien merkeissä Turun seudun alakouluissa.

 

Hanna Kirjavainen, projektipäällikkö, Turun AMK

Marju Lindholm, hankekoordinaattori, Turun AMK

5.3.2020.