Kulttuurinen moninaisuus

Kuva 1. Kuva vanhasta kaupungista, jonka kujilla liikkuu paljon ihmisiä.

Arvioiden mukaan maailmassa on yli viisinkertainen määrä erilaisia kulttuureja valtioiden lukumäärään nähden. Tämä merkitsee sitä, etteivät valtio ja kulttuuri tarkoita samaa asiaa ja valtion sisällä on usein useita eri kulttuureja. Aiemmin suhteellisen harvakulttuurisessa Suomessakin on ollut erilaisten kulttuurien kirjo kautta sen historian.  

Kulttuurisen moninaisuuden määritelmä ei ole yksiselitteinen. Kulttuuria pitäisi kuvailla nykytiedon mukaan yksilöiden ja ryhmien välisenä ilmaisun ja vuorovaikutuksen tilana.  On tärkeää, että tulevaisuuden sukupolvilla on laaja ja monipuolinen ymmärrys kulttuurillisesta moninaisuudesta. Tämä mahdollistaa jatkuvan kulttuurisen vuoropuhelun. Monikulttuurisuuskasvatus on yksi tärkeä väylä lisätä tietoisuutta kulttuuriseen moninaisuuteen liittyvissä asioissa.  

 

Monikulttuurisuuskasvatus

Kuva 2. Älypuhelimen näytöllä on kuva digitaalisesta kuvasta, jossa pyöreällä pinnalla on ihmisten kuvia eri puolilta maailmaa.

Monikulttuurisuuskasvatuksessa kaikkia osapuolia pyritään opettamaan yhdenvertaiseen ja avoimeen ajatus- ja toimintamalliin. Monikulttuurisuuskasvatus pyrkii vähentämään stereotypioita ja edistämään nuorten ymmärrystä erilaisista kulttuureista ja ihmisistä. Opetus on pääosin dialogipohjaista, mutta usein monikulttuurisuuskasvatuksessa käytetään draamaa ja teatterin keinoja, jotta nuori saisi uuden perspektiivin muiden ihmisten elämään 

PELIMO-digipeli monikulttuurisuuskasvatuksen tukena

PELIMO-peli on tehty 4-6-luokkalaisille yhteiskuntaoppiin monikulttuurisuuskasvatuksen tueksi. Pelissä pelaaja pääsee kokemaan päivän toisen ihmisen elämää. Näin pelaaja voi tarkastella tuttuja arkipäivän tilanteita mm. koulussa toisen henkilön silmin. Pelaaja tekee pelissä myös valintoja kiperissäkin tilanteissa ja nämä valinnat edistävät peliä eri suuntiin. Näin jokainen pelikerta voi olla hyvinkin erilainen. Peli sisältää myös vauhdikkaita minipelejä, joissa opitaan teemaan liittyviä asioita erilaisten pelimekaniikkojen siivittämänä. Peli antaa pelaajalle palautetta hänen tekemistään valinnoista ja auttaa pohtimaan, olisiko jossain voinut valita jotenkin toisin.  

 

Lisätietoja kulttuurisesta moninaisuudesta ja yhteisöllisyydestä saa mm. Opetushallituksen sivuilta:  

Yhteisöllisyys ja kulttuurinen moninaisuus

Yhteisöllisyys